Toukokuun alussa vuonna 2015 lähdin taas pohjoiseen. Matka alkoi Kaarasjoelta 30. huhtikuuta illalla. Tuona päivänä pyöräilin noin 16 km ja leiriydyin lumiaholla.


Yöllä oli -10C, mutta aamulla lämpötila kohosi ja satoi märkää lunta. Minulla oli untuvamakuupussi ja olin huolissaan siitä, että se voi kastua. On mahdotonta kuivata untuvaa matkan aikana ja märkä untuva ei voi lämmittää yhtään. Kuin viime vuonna ajoin Lemmijoen kautta itään lahden rannalla

 ja yövyin siellä.


Sitten pyöräilin tundrassa, jossa näin monta poroa. Ifjordin lähellä taas käännyin pohjoiseen kohti Mehamnia. Sää oli aurinkoinen ja tyyni.


 Poroja oli kaikkialla.


Ylätasangossa oli kauniita maisemia.


Asteittain tie nousi 350 metrin korkeuteen, mutta tuolla korkeudella oli vielä todellinen talvi. Nousi voimakas sivutuuli ja minä päädyin matalassa pilvessä. Sitten satoi märkää lunta ja lämpötila putosi alle nollan. Puin kaikki vaatteet päälle ja yritin pyöräillä, mutta tiellä oli jo jäätä. Minullahan oli "semi-slick" renkaat! Ajoin hitaasti, noin 10 km/t, mutta kuitenkin kaatui.


Sen takia jouduin kävelemään, koska pelkäsin, että pyörä meni rikki jos kaatuisin paljon. Kävelin noin 10 km ja sitten tie laskeutui merenpinnan tasolle. Siellä ei ollut jäätä ja minä yövyin kauniin vuonon lähellä.


Jatko on tässä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit