Valkoisen hiljaisuuden alueella

Kaarasjoki – Utsjoki – Inari (noin 250 kilometriä)
29. maaliskuuta – 3. huhtikuuta 2017


Aikaisemmin kävin pohjoiseen vasta toukokuun alussa, jolloin voi jo nähdä, että kevät on tullut. Mutta huhtikuun alku oli uusi reissun aika minulle. Halusin saada tietää miltä pohjoinen luonto näyttää tuolla hetkellä.

29. maaliskuuta illalla saavuin Kaarasjokeen. Ennen reissua en päättänyt, mihin aion mennä. Yksi vaihtoehto oli päästä taas tiellä 98 Tanabruun. Se on minun lempitie, joten ensin yritin pyöräillä pohjoiseen Lemmijokea kohti. Mutta minulla oli vaikeuksia ajaessani jäisellä tiellä. Jää oli todella paksu sekä epätasainen. Ajoin tavallisella maastopyörällä ja käytin Schwalbe Marathon Winter 2.00" nastarenkaita. Mutta piikit tarttuivat jäähän huonosti ja minä kaaduin silloin tällöin. Joissakin paikoissa oli jo puhdas asfaltti, mutta kun jatkaisin pohjoiseen matkustamista voisi olla enemmän jäätä. Silloin ajattelin, että 98 tiellä ajaminen voi olla liian hidas, koska tuolla alueella tie aina kulkee ylös ja alas. En voinut ajaa nopeasti laskeutuessa eikä nouseminen myöskään olisi helppoa. Tämän syyn takia päätin ajaa E6 tiellä Utsjokea kohti. Sen lisäksi tämä tie oli uusi minulle.

Pääsin noin 5 kilometriä Kaarasjoesta itään ja aloin etsiä paikkaa leiriä varten. Illalla lämpötila laski nopeasti mutta minulla ei ollut kylmä, ehkä sen takia koska ei ollut tuulta.

Ilta Kaarasjoen seudulla


Pystytin telttani tien lähellä, koska lumi oli todella syvä ja se esti minua menemästä kaukana.


Kävi ilmi, että talvella kaikkeen menee enemmän aikaa, muun muassa koska voi kulkea vain hitaasti syvän lumen takia. Ja toinen syy on se, että tarvitsee lämmittää kädet säännöllisesti. Vesi saavuttaa kiehumispisteen kauemmin jne.

Yöllä lämpötila laski noin 20-25 pakkasasteeseen. Minulla oli hyvä makuupussi (Marmot Trestles 0) ja minun keho pysyi lämpimänä, mutta minusta tuntui, että minun kasvot olivat vähän turrat pakkasen takia. Totuin tähän lämpötilaan nopeasti ja seuraavilla öillä kaikki meni hyvin.

Minun leiri aamulla näkyi siltä


Puoli kymmeneltä aamulla oli yhä -20 astetta.

Jatko on tässä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit