Edellinen sivu 5. lokakuuta oli hiljainen päivä. Ajoin 61 kilometriä Altaa kohti. Tuona päivänä hyvästelin korkeat tunturit, koska kun tie kääntyy Altaan, rannikko tulee loivaksi, mikä on tunnusomaista pohjoisille alueille. Altan seudulla autojen määrä on kasvanut. Joskus oli melko epämukava ajaa pyörällä koska tuo tie on aika kapea. Sen lisäksi joissakin paikoissa rajoitettiin autoilua tietöiden vuoksi. 6. lokakuuta, matkan kahdeksantena päivänä saavuin Altaan, mutta jätin katsomatta kaupunkia, koska en ole kiinnostunut paljonkaan sivistyneistä paikoista. Vain ajoin kaupungin läpi ja jatkoin tundrassa matkustamista. Tie meni ylös, koska edessä oli pieni sola (noin 400 metriä korkea). Ylitin solan ja pystytin telttani tien lähellä, noin 280 metrin korkeudessa. Oli jo pimeää. Illallinen teltan vieressä: Seuraava päivä oli pilvinen mutta sateeton. Ajoin 110 km Se on reissun pohjoisin kohta Iltapäivällä tie kulki lahden rannalla. Pimeän tu...
Kommentit
Lähetä kommentti