Minun urheiluelämä ja matkustaminen

 

Muistoja yksinäiseltä pyöräreissulta Varangin niemimaalle syyskuussa 2017. Siellä oli hämmästyttäviä maisemia, vaihteleva keli, kova tuuli ja paljon vaikutelmia. Ennen tuota reissua olin jo käynyt Pohjois-Norjassa monta kertaa ja totta puhuen en odottanut nähdä paljon uutta. Mutta epäilemättä niemimaalla on oma ilmapiiri. Erityisesti rannan kalliot näyttävät epätavalliselta. Luulen että autolla matkustaessa on mahdotonta huomata kaikkia yksityiskohtia, mutta pyörällä voi nähdä paljon enemmän.

Tietysti talvireissu ei ole helppoa mutta mielestäni vain vaikea reissu on ikimuistoista. Pohjoinen puuton alue talvella on ikään kuin toinen planeetta. Tundra näyttää samalta kuin tuhansia vuosia sitten. Tuntuu siltä että sivilisaatiota ei ole olemassa. Kyllä nykyaikaiset varusteet helpottavat matkustamista, mutta myrskyssä tunnen olevani ainoa elävä olento äärettömässä maailmassa. On vaikea kuvailla tarkasti miten se menee mutta tykkään eräästä lainauksesta, joka mielestäni ilmaisee tunnelman hyvin. Maurice Herzog kirjoitti sitä vuoristosta mutta tundralla on sama tilanne: "Auringossa säihkyvä lumi on puuteroinut pienimmänkin kiven. Maiseman säteilevä kauneus saa minut tuntemaan itseni sanomattoman liikuttuneeksi. Ylimaallinen kirkkaus on suorastaan hämmästyttävä. Maailma, missä kaikki on kristallia. Ääniä on vaikea kuulla. On kuin ilmassa olisi pumpulia. Määrätön riemu kuristaa kurkkuani. Kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä. Tämä on jotakin aivan toista kuin tavallinen kii